maanantai 15. huhtikuuta 2013

LEMPÄÄLÄ AGI 14.4.2013

Sunnuntaina jätettiin jäähyväiset kotihallin agi kisoille. Ulkona ehkä vielä kesän mittaan kokeillaan muutama kisa mutta keinonurmi yms. halliradat saa nyt jäädä historiaan.

Päivän ohjelmassa oli kolme starttia järjestyksessä C (hyppy), B (agi), A (agi). C-radalla tuomarina Johanna Nyberg ja B/A-radoilla Sari Mikkilä.

Kahdella ekalla radalla oltiin vähän kohmeessa ja pienten virheiden lisäksi oli vaikeuksia päästä ihanneaikoihin. C-radalta 10 / -1.42 ja B-radalta 10 / +0,18






 
 
Viimeiselle radalle ladattiin kaikki energia mitä jäljellä oli ja meno oli ehdottomasti päivän parasta.
Kontaktitkin napsui tälläkertaa kohdilleen eikä rimatkaan putoillut. Ainoo vaan että yksi hankala kulmainen hyppy lipsahti väärään suuntaan = hylky :)
 
Kuvaajan energiat loppui jo ennen viimeistä starttia joten videoo ei tästä rypistyksestä ole.
Yhteenvetona voisi todeta että kolmosissa täytyy olla vauhti tapissa ja estekulmiin kiinnittää entistä enemmän huomiota jos meinaa sen nollatuloksen sieltä vielä kaivaa.
 
Ja niille jotka pelkäävät ohjaajan agility uran jatkumisesta tiedoksi, uusia projekti tarjouksia satelee :D
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 




lauantai 6. huhtikuuta 2013

NÄIHIN KUVIIN, NÄIHIN TUNNELMIIN

Kaikki kiva loppuu aikanaan :(
Tällä kertaa tienpäähän tuli "Varjo projekti". Kuukausi sitten Varjon omistaja ilmoitti että koiran kuljetus järjestelyt on käyneet liian raskaiksi ja huhtikuusta alkaen ei myöskään aikatauluista johtuen voida projektia jatkaa. Suomeksihan tämä tietysti tarkoittaa että näytöt eivät riittäneet :D Eihän tuollainen 70km suunta treenimatka mikään ongelma ole jos oltaisiin matkalla MM-kisoihin :)

Sen verran sain omistajalta tingattua että päästiin lopettamaan hieno projekti arvoisellaan tavalla eli kolmeen kisastarttiin Janakkalassa.

Hauskanpidon lisäksi asetin päivän tavoitteeksi yhden tuloksen, ihan sama mikä tulos kunhan ei kaikilta radoilta tule hylkyä. Ohjaajan ekat startit kolmosissa, koirakon ekat kisastartit ikinä ja harvat treenimäärät huomioiden tavoite oli mielestäni haastava muttei mahdoton.

Aamun eka rata oli hyppyrata. Lähdössä oli vaikeuksia saada koiraa istumaan (mikä amatööri :))
mutta kun päästiin vauhtiin niin homma lähti sujumaan. Ikävä pieni arviointi virhe putken jälkeen ja koira lipsahti pituuden ohi, auts ! Se oli niin lähellä nollaa :(



 
 
 
No, vaikka tulosta ei ekalta radalta tullutkaan niin fiilis oli hyvä ja tsemppaus toiselle radalle alkoi.
Varjo tuntui lämpenevän kokoajan lisää ja lähtöjen kanssa oli suuria vaikeuksia. Kakkosradalla lähti hiipimään omia aikojaan ja A:n alastulolla ei malttanut pysähtyä kontaktille josta aiheutui ohjaajalle hieman ylimääräistä kiirettä.



 

 
 
Siinähän se tulos sitten oli ja kaikenlisäksi nollatulos, jipii !!! Sen verran kovia menijöitä oli mukana että tuolla vauhdilla sijoittui sijalle 13/63. Tavoite tuli siis saavutettua ja viimeiselle radalle lähdettiin vain nauttimaan. Tein rataantutustumisen jälkeen useita korjauksia ratasuunnitelmaani ja sehän ei tunnetusti ole kovinkaan viisasta. Radalta tuli hylky mutta tuo yksi jälkeenpäin muuttamani kohta meni hienosti. Ja koska päivästä jäi uskomattoman hieno fiilis niin en viitsi lukijoidenkaan tunnelmia pilata vaan julkaisen radasta ainoastaan tuon onnistuneen osuuden :D
 
 
 
 
 

 

 
Mahtava koira mahtava projekti ! Kiitos Varjo, kiitos Harri ! Sain kokea jotain mitä en ehkä koskaan enää tule kokemaan. Mieli on haikea mutta onnellinen ! Näihin kuviin, näihin tunnelmiin :)


maanantai 1. huhtikuuta 2013

PÄÄSIÄINEN

Pääsiäinen vietettiin ulkoilun merkeissä. Pakattiin makkarat reppuun ja patikoitiin Kyynärön laavulle. Lunta on metsässä vielä sen verran että välillä olisi lumikengät ollut tarpeen mutta jotenkuten matkasta selvittiin. Maistui makkara hyvälle kun oli ensin vähän hikoillut :) Paluumatkalla tuli tehtyä vielä parin kilometrin "pummi", joten lämmin sauna ja pari rentouttavaa oli paikallaan kotiin päästyämme.

Auringonottaja laavulla




Aku piti "kuvitellut tunkeilijat" loitolla ...

  

... ja Roope vahti makkaroita.


 
eikös ne ole jo jäähtyny tarpeeks ?!

torstai 28. maaliskuuta 2013

PAREMPIA UUTISIA

Pitkästä aikaa hieman parempia kuulumisia :)
Käytiin Akun kanssa kontrollikäynnillä eläinlääkärissä ja palaute oli melko hyvä.
Eli niinkuin hierojakin oli jo todennut olkapäänalueen ongelmat oli saatu kuntoon
ja rannekkin paljon paremmassa kunnossa. Hoito-ohjeet on saatu ja liikkumista EI SAA
LOPETTAA. Hieman täytyy kuulemma määriä ja tehoja tiputtaa mutta jos jalka kestää
ilman suurempia kipuiluja niin kisaaminenkin on mahdollista, ainakin hieman kevyemmissä lajeissa.

Tiistaina oli pohjois-hämeen kennelpiirin vuosikokous jossa jaettiin vuoden 2012 piirinmestareille pokaalit.
Yhdessä pokaalissa luki:





Ja koko pokaali oli tämän näköinen. Tarvii keksiä parempi sijoituspaikka kun ei mahdu takanreunalle :)
Ensivuonna saadaan sitten ilmeisesti samanlainen (2013 mestaruudesta).





Ja kolmantena asiana samaan päivitykseen. Googlen tilaston mukaan blogin lukijakäynnit ylitti juuri 10000 käynnin rajapyykin. Lukijakunta on tainnut hiukan laajentua alkuperäisestä :)

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

PIIRINMESTARIN JÄÄHYVÄISET

Kun ei hierojalta ja lääkäriltä ihan ehdotonta kilpailukieltoa saatu  niin päätettiin käydä jättämässä jäähyväiset vetohiihtouralle Pohjois-Hämeen piirinmestaruuskisoissa Kyötikkälässä. Hieman taisi takaraivossa kummitella tuo viimeisen kisan haikeus, siihen malliin ainakin ladattiin heti lähdöstä liikkeelle.


Eka kierros mentiin ehkä parasta vauhtia ikinä. Hiihtäjä innostu heittämään "loikalle" heti ensimmäisissä nousuissa ja kun tänä vuonna taas kierrettiin tuolta notkon kautta niin kyllähän se sitten kostautui :)
Toisella kierroksella kun koira alkoi vetää henkeä niin hiihtäjällä alkoi silmissä sumenemaan.
Päässä takoi vaan että viimeinen kisa maaliin on selvittävä !



Ja kyllähän sitä maaliin tultiin mutta koville otti. Ei ollut oksennus kaukana, kovaa leikkiä :)



Akulla helpotti vähän nopeammin, hiihtäjän palautuminen otti aikansa.


P-Hämeen kennelpiirin alueella ei edelleenkään ole muita lähtöviivalle uskaltavia avoimen luokan hiihtäjiä joten viimevuosien tapaan jouduimme pokkaamaan piirinmestaruuden "ylivoimaisina voittajina" :D




Päivän paras palkinto oli kuitenkin se että Akun jalka ei kipeytynyt samalla tavalla kuin kaksiviikkoa sitten.
Selvää on että 10km kilpahiihtoa se ei tule kestämään mutta hieman kevyempiä lajeja silmälläpitäen näyttää ihan toiveikkaalta. Nyt otetaan pari viikkoa rentoa ja katsotaan sitten missä mennään.


tiistai 26. helmikuuta 2013

TUOMIOPÄIVÄ

Eihän siinä näin pitänyt käydä ! Syksyllä kun kuntokärpänen puraisi ohjaajaakin alettiin lisätä lenkkiä ja tehtiin välinehankintoja silmälläpitäen maaliskuun SM-vetohiihtoja. Painokin siinä pääsi putoomaan niin koiralta kuin ohjaajalta ja fiilis oli korkealla. Siinä sivussa kivuttiin agissakin kolmoseen ja kevään viestikokeita oli alettu rustaileen kalenteriin.

No, eilisen lääkäri käynnin jälkeen ei hymyilytä enää yhtään. Ei huvita selailla kilpailukalenteria, eikä voidella suksia. Tuomio oli varsin tyly = oikeassa ranteessa nivelrikko !

Siitä huolimatta meno halut on ollu kovat ja ilmeisesti tästä johtuen lavan ja olkapään lihakset ovat alkaneet oireilemaan, säännöllisestä hieronnasta huolimatta. Mistä tuo nivelrikko on saanut alkunsa, sitä ei kai kukaan pysty selvittämään. Käyttö on ollut kovaa ja kaatumisia ja kolareitakin on matkanvarrelle mahtunut, vai onko kuitenkin valuvika ? Näin maallikkonakin kyllä näki että oikean ja vasemman ranteen kuvissa oli eroa mutta vieläkään en oikein pysty hyväksymään että se yksistään aiheuttaisi nuo lihaskivut.

Lääkärin ohje oli että harrastuksia täytyisi keventää ja suositteli uuden pennun hankintaa. Ei tuntunut hyviltä vaihtoehdoilta eilen eikä vielä tänäänkään. Eihän tällaista koiraa voi alle 5 vuotiaana eläkkeelle siirtää, juoksuhalut kun on edelleen kovat oli kipuja tai ei. Katotaan saadaanko lääkityksestä apuja ja kevennetään toimintaa vähitellen tarpeen mukaan.

10.3.-13 piirinmestaruuskisat on edelleen kalenterissa. Onko ne hiihtouran jäähyväiset, aika näyttää mutta kaikkemme annamme. Sen jälkeen katotaan onko meistä enää agi radalle tai viestimetsään. Jälkeä me ajamme vaikka kolmella jalalla, per..le !!!

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

HÄMEENLINNA 23.2.2013

Lauantaina käytiin testaamassa päivän kunto Hämeenlinnan Parolassa järjestetyissä vetohiihtokisoissa.
Koiria oli kaikenkaikkiaan 54 ja meidänkin sarjassa (MB 7,5km) 8 kappaletta. Koko osallistuminen oli pitkään kysymysmerkki koska Akulla on ollut jotain merkillistä tassu ongelmaa. Tiistain viimeistelyharjoituksen jälkeen oikea etutassu oli todella kipeä, aina asentoa vaihtaessa ulvoi kivusta. Keskiviikko iltana Aku kuitekin jo haastoi Roopea painimaan eikä kivusta ollut enää tietoakaan ?
Lauantai aamuna ei ollut havaittavissa minkäänlaista ontumista ja saatiin kilpailun tuomarilta lähtölupa.

Viimevuonna samassa kisassa keskeytettiin ekan 5km jälkeen eli nyt oli tavoitteeksi asetettu maaliin pääsy.
Aikatavoitteeksi asetin alle 1min/km tappion voittajalle. Starttasimme numerolla 52 joten latupohja oli jo melko pehmeässä kunnossa, eli töitä jouduttiin tekemään hartiavoimin. Parolan latu kun on erittäin vaativa etenkin koirille mutta muutaman kiperän nousun myötä myös hiihtäjille. 


Alamäki osuudella hiihtäjä saa vetää henkeä.


Matka oli raskas ja keskeytyskin käväisi mielessä mutta hampaat irvessä taisteltiin maaliin asti.
Tälläkertaa myös toinen tavoite täyttyi, hävittiin voittajalle karvan alle 5min loppusijoituksen ollessa 5/8.
Hiukan jäi hampaankoloon kun hävittiin nelossijaan ainoastaan 3 sekunttia, olis kai sen jostain voinut puristaa.

Maalissa Akun jalka oli jälleen kipeä ja kun päästiin pari tuntia myöhemmin kotiin ei jalalla pystynyt enää astumaan ilman sydäntä riipovaa ulvontaa :(
Tällähetkellä jalka on taas siinä kunnossa että koiraa joutuu toppuutteleen ettei riehuisi liikaa ???

Huomenna maanantaina päästään kuvauksiin, toivottavasti kivulle löytyy joku järkevä syy. Kahden viikon päästä kun pitäisi puolustaa viimevuotista piirinmestaruutta Kangasalan Kyötikkälässä. Haaveissa olleet SM-kisat joudutaan tältävuodelta jättämään väliin, ei tuolla jalalla kannata Joensuuhun asti lähteä leikkimään.