lauantai 18. toukokuuta 2013

DOBO KOKEILU

Taas on haettu vireyttä elämään uusien harrastusten myötä :)
Sain houkuteltua Katin ja Roopen kokeilemaan uutta liikuntamuotoa Doboa.

http://www.youtube.com/embed/TNnjRhabRrg

Hiukan Kati epäili miten saa vanhuksen innostumaan tuollaisesta "jumpasta"
mutta hyvin oli mennyt. Hieman oli pallot kuulemma jäänyt pieneksi Roopen alla mutta hiki oli tullut ja koirakin oli melko puhki kotiin päästyään.

Akun kanssa käytiin sillä aikaa HÄH:n metsäreeneissä Kaivannossa. Jäljen janat meni ihan reisille mutta esineruudussa alkaa tapahtuun edistymistä. Ensiviikonloppuna sitten Saarijärvelle kokeilemaan miten hommat hoituu tositilanteessa.






sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

TOKOILUA

Sunnuntaina käytiin Roopen kanssa tuulettamassa päätä Tamskin toko kisoissa Sääksjärvellä.
Hiukan oli talven jäljiltä jähmeyttä sekä päässä että raajoissa :)

Tuomarina toiminut Mauri Pehkonen ei säälipisteitä jaellut ja näin ollen oli tyytyminen kakkos tulokseen pistein 149. Tuomarilinja oli kuitenkin erittäin tasapuolinen joten sijoitukseksi tuli 5/11.

Paikalla makaaminen   10
Seuraaminen                  7
Maahanmeno                 7
Luoksetulo                     5
Seisominen                    9
Noutaminen                   6
Kauko-ohjaus                 9
Este hyppy                     6
Kokonaisvaikutus          7


Katsotaan nyt sitten vieläkö veteraani jaksaa kesällä "temmeltää" ???

maanantai 15. huhtikuuta 2013

LEMPÄÄLÄ AGI 14.4.2013

Sunnuntaina jätettiin jäähyväiset kotihallin agi kisoille. Ulkona ehkä vielä kesän mittaan kokeillaan muutama kisa mutta keinonurmi yms. halliradat saa nyt jäädä historiaan.

Päivän ohjelmassa oli kolme starttia järjestyksessä C (hyppy), B (agi), A (agi). C-radalla tuomarina Johanna Nyberg ja B/A-radoilla Sari Mikkilä.

Kahdella ekalla radalla oltiin vähän kohmeessa ja pienten virheiden lisäksi oli vaikeuksia päästä ihanneaikoihin. C-radalta 10 / -1.42 ja B-radalta 10 / +0,18






 
 
Viimeiselle radalle ladattiin kaikki energia mitä jäljellä oli ja meno oli ehdottomasti päivän parasta.
Kontaktitkin napsui tälläkertaa kohdilleen eikä rimatkaan putoillut. Ainoo vaan että yksi hankala kulmainen hyppy lipsahti väärään suuntaan = hylky :)
 
Kuvaajan energiat loppui jo ennen viimeistä starttia joten videoo ei tästä rypistyksestä ole.
Yhteenvetona voisi todeta että kolmosissa täytyy olla vauhti tapissa ja estekulmiin kiinnittää entistä enemmän huomiota jos meinaa sen nollatuloksen sieltä vielä kaivaa.
 
Ja niille jotka pelkäävät ohjaajan agility uran jatkumisesta tiedoksi, uusia projekti tarjouksia satelee :D
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 




lauantai 6. huhtikuuta 2013

NÄIHIN KUVIIN, NÄIHIN TUNNELMIIN

Kaikki kiva loppuu aikanaan :(
Tällä kertaa tienpäähän tuli "Varjo projekti". Kuukausi sitten Varjon omistaja ilmoitti että koiran kuljetus järjestelyt on käyneet liian raskaiksi ja huhtikuusta alkaen ei myöskään aikatauluista johtuen voida projektia jatkaa. Suomeksihan tämä tietysti tarkoittaa että näytöt eivät riittäneet :D Eihän tuollainen 70km suunta treenimatka mikään ongelma ole jos oltaisiin matkalla MM-kisoihin :)

Sen verran sain omistajalta tingattua että päästiin lopettamaan hieno projekti arvoisellaan tavalla eli kolmeen kisastarttiin Janakkalassa.

Hauskanpidon lisäksi asetin päivän tavoitteeksi yhden tuloksen, ihan sama mikä tulos kunhan ei kaikilta radoilta tule hylkyä. Ohjaajan ekat startit kolmosissa, koirakon ekat kisastartit ikinä ja harvat treenimäärät huomioiden tavoite oli mielestäni haastava muttei mahdoton.

Aamun eka rata oli hyppyrata. Lähdössä oli vaikeuksia saada koiraa istumaan (mikä amatööri :))
mutta kun päästiin vauhtiin niin homma lähti sujumaan. Ikävä pieni arviointi virhe putken jälkeen ja koira lipsahti pituuden ohi, auts ! Se oli niin lähellä nollaa :(



 
 
 
No, vaikka tulosta ei ekalta radalta tullutkaan niin fiilis oli hyvä ja tsemppaus toiselle radalle alkoi.
Varjo tuntui lämpenevän kokoajan lisää ja lähtöjen kanssa oli suuria vaikeuksia. Kakkosradalla lähti hiipimään omia aikojaan ja A:n alastulolla ei malttanut pysähtyä kontaktille josta aiheutui ohjaajalle hieman ylimääräistä kiirettä.



 

 
 
Siinähän se tulos sitten oli ja kaikenlisäksi nollatulos, jipii !!! Sen verran kovia menijöitä oli mukana että tuolla vauhdilla sijoittui sijalle 13/63. Tavoite tuli siis saavutettua ja viimeiselle radalle lähdettiin vain nauttimaan. Tein rataantutustumisen jälkeen useita korjauksia ratasuunnitelmaani ja sehän ei tunnetusti ole kovinkaan viisasta. Radalta tuli hylky mutta tuo yksi jälkeenpäin muuttamani kohta meni hienosti. Ja koska päivästä jäi uskomattoman hieno fiilis niin en viitsi lukijoidenkaan tunnelmia pilata vaan julkaisen radasta ainoastaan tuon onnistuneen osuuden :D
 
 
 
 
 

 

 
Mahtava koira mahtava projekti ! Kiitos Varjo, kiitos Harri ! Sain kokea jotain mitä en ehkä koskaan enää tule kokemaan. Mieli on haikea mutta onnellinen ! Näihin kuviin, näihin tunnelmiin :)


maanantai 1. huhtikuuta 2013

PÄÄSIÄINEN

Pääsiäinen vietettiin ulkoilun merkeissä. Pakattiin makkarat reppuun ja patikoitiin Kyynärön laavulle. Lunta on metsässä vielä sen verran että välillä olisi lumikengät ollut tarpeen mutta jotenkuten matkasta selvittiin. Maistui makkara hyvälle kun oli ensin vähän hikoillut :) Paluumatkalla tuli tehtyä vielä parin kilometrin "pummi", joten lämmin sauna ja pari rentouttavaa oli paikallaan kotiin päästyämme.

Auringonottaja laavulla




Aku piti "kuvitellut tunkeilijat" loitolla ...

  

... ja Roope vahti makkaroita.


 
eikös ne ole jo jäähtyny tarpeeks ?!

torstai 28. maaliskuuta 2013

PAREMPIA UUTISIA

Pitkästä aikaa hieman parempia kuulumisia :)
Käytiin Akun kanssa kontrollikäynnillä eläinlääkärissä ja palaute oli melko hyvä.
Eli niinkuin hierojakin oli jo todennut olkapäänalueen ongelmat oli saatu kuntoon
ja rannekkin paljon paremmassa kunnossa. Hoito-ohjeet on saatu ja liikkumista EI SAA
LOPETTAA. Hieman täytyy kuulemma määriä ja tehoja tiputtaa mutta jos jalka kestää
ilman suurempia kipuiluja niin kisaaminenkin on mahdollista, ainakin hieman kevyemmissä lajeissa.

Tiistaina oli pohjois-hämeen kennelpiirin vuosikokous jossa jaettiin vuoden 2012 piirinmestareille pokaalit.
Yhdessä pokaalissa luki:





Ja koko pokaali oli tämän näköinen. Tarvii keksiä parempi sijoituspaikka kun ei mahdu takanreunalle :)
Ensivuonna saadaan sitten ilmeisesti samanlainen (2013 mestaruudesta).





Ja kolmantena asiana samaan päivitykseen. Googlen tilaston mukaan blogin lukijakäynnit ylitti juuri 10000 käynnin rajapyykin. Lukijakunta on tainnut hiukan laajentua alkuperäisestä :)

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

PIIRINMESTARIN JÄÄHYVÄISET

Kun ei hierojalta ja lääkäriltä ihan ehdotonta kilpailukieltoa saatu  niin päätettiin käydä jättämässä jäähyväiset vetohiihtouralle Pohjois-Hämeen piirinmestaruuskisoissa Kyötikkälässä. Hieman taisi takaraivossa kummitella tuo viimeisen kisan haikeus, siihen malliin ainakin ladattiin heti lähdöstä liikkeelle.


Eka kierros mentiin ehkä parasta vauhtia ikinä. Hiihtäjä innostu heittämään "loikalle" heti ensimmäisissä nousuissa ja kun tänä vuonna taas kierrettiin tuolta notkon kautta niin kyllähän se sitten kostautui :)
Toisella kierroksella kun koira alkoi vetää henkeä niin hiihtäjällä alkoi silmissä sumenemaan.
Päässä takoi vaan että viimeinen kisa maaliin on selvittävä !



Ja kyllähän sitä maaliin tultiin mutta koville otti. Ei ollut oksennus kaukana, kovaa leikkiä :)



Akulla helpotti vähän nopeammin, hiihtäjän palautuminen otti aikansa.


P-Hämeen kennelpiirin alueella ei edelleenkään ole muita lähtöviivalle uskaltavia avoimen luokan hiihtäjiä joten viimevuosien tapaan jouduimme pokkaamaan piirinmestaruuden "ylivoimaisina voittajina" :D




Päivän paras palkinto oli kuitenkin se että Akun jalka ei kipeytynyt samalla tavalla kuin kaksiviikkoa sitten.
Selvää on että 10km kilpahiihtoa se ei tule kestämään mutta hieman kevyempiä lajeja silmälläpitäen näyttää ihan toiveikkaalta. Nyt otetaan pari viikkoa rentoa ja katsotaan sitten missä mennään.