keskiviikko 29. joulukuuta 2010

TALVI, JOULUSUKLAA KONVEHDIT

Tiistaina koirat ekaa päivää joulun jälkeen kaksin kotona ja meno oli sen mukaista. Tiedä sitten oliko eroahdistusta vai palautuiko Akua pentuna vaivannut pöydiltä varastelu mieliin mutta veijari oli aikansa kuluksi päättänyt popsia vähän suklaata. (kuva manipuloitu)
Olkkarin lattialta löytyi särkynyt karkkikulho ja
14 tyhjää Talvi suklaakonvehti paperia.
Nyt jo vähän naurattaa (mahtoi aika kulua hyvin
kun availi kääreitä), mutta töistä tullessa pisti vihaksi
ja toisaalta huoletti saako koira suklaasta jotain oireita.
No mitään oireita ei näytä onneksi tulleen.
Olisikohan Roope vähän auttanut syömisessä :)

torstai 23. joulukuuta 2010

HYVÄÄ JOULUA

Vihdoinkin sain pitkäaikaisen haaveen toteutettua, eli piirrätettyä pojista
kuvat ja jopa kehystettyä ne vielä näin jouluksi. Piirtäjänä on toiminut Marianne Kokko, Kotkasta (http://www.freewebs.com/kokkoart).
Hiukan taulun lasi peilaa. mutta ehkä niistä juuri otukset tunnistaa :)
Ikää n.9 viikkoa.