lauantai 30. heinäkuuta 2011

TERVAKOSKI TOKO 2011

Käytiin Roopen kanssa Hoffien toko mestiksissä Tervakoskella. Eka kertaa AVO luokassa ja niinkuin vähän ennakkoon aavistelinkin pientä hiomista uusissa liikkeissä vielä on ja vanhoissa tietysti myös :)

Ihan hienosti äijä mielestäni suoriutu urakastaan vaikka jotain meni valmistautumisessa pieleen ?
Tervakoskelle tultaessa ja lämmittely lenkillä Roope oli vielä tosi hyvä vireisen oloinen mutta vähän ennen kehään menoa alkoi kieli roikkua ja mies olla vähän uupelo. Kielen roikkuminen ja raskas hengitys näkyy
myös videolla ja tarkkaavaisuus ei ole ihan kohdallaan.

Pientä kommellustakin kisaan mahtui kun kauko-ohjaus liikkeessä liikkuri kääntää vielä lopuksi ohjeistus kyltin istu asentoon ja minä tietysti käskytän koiraa vaikka olisi jo pitänyt palata koiran viereen :)
No liikkuri otti tämän piikkiinsä ja tuomari ei siitä meitä rankaissut. Ei tullu tota sääntökirjaa niin kauhean tarkkaan luettua kun ajattelin että kyllä ne siellä kehässä neuvoo.

Ennakkoon heikoimmasta liikkeestä (seisominen seuraamisen yhteydessä) tuli yllättäen 10 ja varmana pidetystä paikalla olosta lipsahti 7 (nousi istumaan hetki ennen aikaa). Hypyssä koiruus ei ollu enää hereillä ja kaksois käskyn jälkeen heittäyty vielä mahalleen joten se pirun nolla napsahti vielä viimeisestä liikkeestä.

Tavoite oli välttää nollat eli siinä mielessä kisa oli pieni pettymys mutta ei 145 pistettä, sijoitus 7/13 ja joukkue pronssi mestaruuskisoista nyt ihan huonokaan saavutus ole :)

Pisteet:
Paikalla makaaminen          7
Seuraaminen                      7,5
Maahan meno                    8,5
Luoksetulo                         7
Seisominen                         10
Noutaminen                        7
Kauko-ohjaus                     9,5
Estehyppy                           0
Kokonaisvaikutus                8,5

Alla vähän videoo päivän suorituksesta.


sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

RAUMA AGI 23.-24.7

Lauantaina 2 agi rataa ja Sunnuntaina 1 agi ja yksi hyppyrata. Hauska laji kun saa yhden ongelman korjattua niin eikö heti ilmaannu jotain uutta :) Eli nollat jäi edelleen odottelemaan tulevia kisoja.

Lauantain ekalta radalta hylly, toiselta 15 virhettä. Ongelmat keppien lopetus, keinun kontaktit ja rengas.
Sunnuntain eka rata oli viikonlopun parasta tekemistä. Kontaktit napsahti kohdilleen mutta harmittava riman pudotus ja jälleen viimeinen keppi kiertämättä. Hyppy radalla Akulta loppui selvästi puhti, trooppinen ilmasto ja rauhattomat yöt Poroholman leirintäalueen mökissä oli imenyt miehestä mehut. Ei ollut oikein vauhtia eikä jaksanu keskittyä ohjaukseenkaan = väärään päähän putkea ja hylly (kepit mentiin tällä kertaa loppuun asti) :)

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

HUH HELLETTÄ !

Ei oo näillä keleillä viittiny paljoa koiria juoksuttaa. Roopen kanssa
on otettu varovasti kaukokäskyjä ja luoksetulon pysäytystä, alkaa
tulla kiire Tervakoskea ajatellen :)

Akun kanssa otettiin tehoviikko agia ma,ke ja to.
Maanantaina ja keskiviikkona hallissa kulki ihan mukavasti,
torstaina ulkona alkoi olla jo takki tyhjänä.

En oo vaan ihan varma onko nuo meidän treeni radat tarpeeksi
vaativia näinkin kokeneille harrastajille :)