maanantai 16. maaliskuuta 2015

VALJAKKOHIIHDON SM 2015 JÄMI

Valjakkohiihdoksi se sitten kuitenkin meni. Lunta ei ollut juuri nimeksikään ja päivä lämpötilat nousi reilusti plussalle. Ratamestari vietti aika monta unetonta yötä ja perjantai iltana tuli osalta kilpailijoista kuraa niskaan ihan huolella. Latukonemiehet pitivät kuitenkin lupauksensa ja taikoivat hiihtokuntoiset ladut lähes tyhjästä. Kaikille kilpailijoille tämä ei valitettavasti kuitenkaan riittänyt vaan osa katsoi ratojen olevan liian haastavia ja jättivät starttaamatta. Toiset tekivät päätöksensä oman pohdinnan seurauksena, toiset taas kaverin antaman väritetyn tiedon perusteella.

Valtaosa kuitenkin uskaltautui radalle ja mestaruudet saatiin ratkottua niin lauantain yksilömatkoilla kuin sunnuntain viesteissäkin.

Pelle aloitti valjakkohiihtouransa suoraan arvokisoista sarjassa naiset C 5km, hiihtäjänä Kaisa Lylynperä. Ja eihän toi nyt niin huono aloitus ollut ollenkaan :)








Parivaljakko nappasi komeasti SM-kultaa kisojen kovimmalla 5km matkan ajalla 9,23min.
Tampereen Vetokoiraseuran naiset näyttivät muille muutenkin kaapin paikan tässä luokassa ottamalla kolmoisvoiton lisäksi myös viidennen sijan. Hyvä tytöt, teidän kanssa on hyvä treenata !


Sunnuntain viestissä Pelle "joutui" hiihtämään minun kanssa miesten C-sarjassa. Joukkue kavereina M55 sarjalaiset Taisto Leppälä (Malinois, Ruutipussi Ilpo) ja Jorma Tuominen (Hovawart, Hayaklause Irokese). Kymen Vetokoiraseuralle ei pärjätty mutta hyvänä kakkosena maaliin ja hopeat kaulaan.






 Omasta ja päätuomarin (Tapio Toivola) mielestä radat olivat riittävän hyvässä kunnossa ja varsinkin radan alkuosa erittäin mielenkiintoinen. Harmi että pois jääntien tuloksena osa sarjoista menetti SM arvon kun hiihtäjä määrät jäi liian pieniksi.

Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi talvea, järjestäköön silloin joku muu paremmat kisat :)

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

SM-VALJAKKOHIIHTOA VAI JÄLKIMETSÄÄ ?

Kevät tulee kohinalla ja aivan liian aikaisin. Kahden viikon kuluttua pitäisi hiihtää valjakkohiihdon SM-kisoja Jämillä mutta tiukille menee lumitilanne. Kotimetsä alkaa oleen jo jäljestys kunnossa joten saas nähdä kumpaa tehdään ?!



Akun tila vaihtelee ja sitä on tarkkailtava. Välillä on hiihdetty ihan ok ja välillä taas ranne ja lavanseutu kipeytyy. Vauhti ja pohjan kovuus vaikuttaa tähän oleellisesti. Katsotaan jos rannetuista saataisiin apua ongelmaan ja vielä yksi PK-kausi läpikäytyä.



 
 Pelle on hiihtänyt nuoruuden innolla ja osoittanut olevansa varteenotettava vetokoira kunhan vielä saadaan vähän lisää lihasta luitten ympärille. Meinaa silti osallistua SM-kisoihin (naisten C-sarja 5km), hiihtäjänä Kaisa Lylynperä.


 
 Roope nauttii eläkepäivistä päivä kerrallaan meiningillä. Rauhassa mennään mutta silti yli tunnin kestävillä lenkeillä alkaa hengitys vinkumaan ja ahdistamaan. Ihan joka päivä ei aamupissalle viitsi lähteä ja kakka asentokin alkaa oleen ns. seisten mutta palloa pitää saada lussuttaa, ei tarvi heittää :)


Lumen alta alkaa löytyä aarteita eli syksyllä metsään jääneitä esineitä.

Kyllä täällä jo vois jäljestää, eikun kepit esiin :)

Ei mitään kesää mää tykkään talvesta.

Lumessa on paljon mukavampi kieriskellä ja sitä voi syödä.


Vähän meinaa olla paikat jumissa kun on menty niin lujaa ladulla.
 

"Metsuri" työssään. Kun joka päivä kantaa yhden niin on saunapuut ensitalveksikin.

Ehdittiin pitkästä aikaa käydä myös Roopen kasvattajaa Juttaa tapaamassa ja kuulemassa siskosten ja muiden kasvattien kuulumisia. Valitettavasti kaikki siskot ei enää nauti kevättuulista ainakaan niiden alapuolella :(