lauantai 24. joulukuuta 2011

HYVÄÄ JA RAUHAISAA JOULUA !!!

Oikea Joulun vietto alkaa tietysti "kuusi varkaista", niinkuin tänäkin vuonna :)


Rikos kumppanit koolla, käskyn jaolla.

Lumipulan vuoksi reki vaihtui peräkärryyn.

Poikien kanssa mentiin tietysti juosten.

Roopen tarvi tietysti saada pallokin mukaan.

Kovaa hommaa tuo kuusen kaato, ei sitä selviä ilman punakylkistä.

Kuuset kyydissä, ei kun kotia kohti "jälkiä jättämättä".

Tämmönen siitä sitten tuli tälläkertaa.

Eihän tuo mikään kauneuskilpailu voittaja ole mutta onhan tuo itse "varastamisen" fiilis ihan eri kuin huoltoaseman pihasta hakiessa :)

Oikein rattoisaa joulua ja antoisaa uuttavuotta kaikille koiramielisille. Meillä ensi vuosi alkanee agi kisoilla 8.1.2012 ja jatkunee siitä vetohiihdon merkeissä, jos tuota lunta nyt pikkuhiljaa alkaisi tulla.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

AGI 17.12.2011

No niin, pienen tauon jälkeen käytiin kisaamassa agi radalla " jouluisissa " tunnelmissa. Vuoden viimeinen kisa kiteytti oikeastaan koko vuoden annin. Eli koira on oppinut seuraamaan ohjausta ja ohjaaja malttaa lukea rataa ja koiran työskentelyä mutta kontaktit on hiukan täpärällä. Joten tänäänkin nolla jäi haaveeksi, kolmanneksi viimeiseltä esteeltä puomin alastulolta kontakti virhe = 5 virhettä / aika -8.77 ja sijoitus 8.
Aika olisi riittänyt kolmos sijaan mutta virheethän ne on mitkä ratkaisee, joten ensi vuodeksi jää hiukan parannettavaa :)

tiistai 13. joulukuuta 2011

PAIKAT KUNTOON

Hiihtokelejä odotellessa on ollut hyvää aikaa panostaa lihas huoltoon, ainakin koirien :)
Alkuperäinen tarkoitus oli saada ohjaajan lihakset kondikseen mutta kuinka ollakkaan
Tampereen urheiluhierojakoulun koirahieroja linjalta löytyi niin hyvä hieroja kokelas ettei
pojat taida luopua tästä herkusta ihan vähään aikaan :)


Ai ai kun tekee hyvää !

Kyllä tää aina iskän "murjomisen" voittaa :)