sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

"PASKA" REISSU JYVÄSKYLÄÄN

26.-27.3.2011 Jyväskylän JAT hallilla agi kisoissa Neljä lähtöä eikä yhtään nollaa taaskaan mutta otsikko viittaa silti enemmän ohjaajan mahatautiin :) A rata = hyl, B rata = 10 + yliaika, C rata = 5 (sijoitus 5/?), D rata = hyl A radalla yksi riman pudotus ja lopussa pieni herpaantuminen jonka seurauksena juostiin ohi kahdesta viimeisestä hyppyesteestä. B rata oli ehkä viikonlopun parasta tekemistä mutta harmittavasti kepeille menossa löydettiin oikea keppiväli vasta kolmannella yrittämällä siitä kymppi ja aikaa tuhraantui. C rata oli sijoituksellisesti paras. Rimakorkeus 60cm tuotti kuitenkin ekalla hypyllä pudotuksen joten se siitä nollasta. Tosin täytyy myöntää että tuomarilta jäi huomaamatta aika räikeä kontaktivirhe. D rata lähti ihan hyvin mutta aan alastulolta kontaktivirhe ja melkein heti perään ohjaaja unohti radan ja ohjasi koiran keinun sijasta puomille :) Kokonaisuutena suoritukset hieman verkkaisia mutta tälläkertaa koira pysyi ohjauksessa. Paikallinen lahjomaton kenttävirkailija (Anna) antoi kyllä hieman palautetta meidän kontakteista, täytyy varmaan yrittää keksiä niille jotain :) Ratojen jälkeen päästiin vielä osallistumaan Keski-Suomen Hoffien tottis treeneihin, jotka pidettiin hallin viereisellä parkkiksella. Kiitos siitä Annalle, Siukulle ja muulle treeni porukalle.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

LOMAILUA

Tällä kertaa ei vietetty perinteistä mökkilomaa vaan laiskoteltiin kolme päivää kylpylähotelli Rauhanlahdessa, Kuopiossa. Ihan kivaa vaihtelua ja helppoa lomailua. Ihmiset lutrasi kylpylässä ja nautti ravintolan antimista. Koiruudet kirmasi Kallaveden jäällä narupallojen perässä komeassa kevät säässä.
Pitkiä päiväunia unohtamatta :)
Huom: Kevään kalenterista poistuu 12.3 ja 3.4
toko kisat, katotaan mitä keksitään tilalle.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

HULLUN HOMMAA

Äänekoski 6.3.2011 Keski-Suomen piirinmestaruuskisat, Sakemannien ja bortsujen mestikset mutta kaikille avoimet eli mehän hyökättiin mukaan. Sarja miehet naru B, 9km Lähtö lähestyy, tässä vaiheessa vielä kaikki hyvin. Aivan älytön rata. Jyrkkiä alamäkiä ja tiukkoja kurveja joissa koira joutui koville. Pari törkeää ylämäkeä joissa hiihtäjän selkäranka meinasi naksahtaa ja keskeytys oli enemmän kuin lähellä. Mutta maaliin tultiin ja oikein loppukirillä :) Mennäänkö iskä vielä toinen kierros ? Ei mennä !!!
Hei, mitäs nyt tehdään ?
No käydään pokkaan palkinnot tietenkin :)
Koville otti mutta ei ollu helppoa näköjään muillakaan,
joten sijoitus 3/6 ajalla 28,25

lauantai 5. maaliskuuta 2011

OHIKULKUMATKALLA JYVÄSKYLÄSSÄ

Menomatkalla Äänekoskelle pistäydyttiin vierailulla Roopen pojan
Giton (Hoffipoffi Guerilla) luona Jyväskylässä.
Komea ja iloinen miehenalku oli Gitosta kasvanut
Pallo pelit taitaa olla verissä :)
Aku pääsi tekemään Giton kanssa tuttavuutta
mutta hiukan meni pojilla homma rähinäksi.
Kiitokset Gitolle perheineen kun saatiin piipahtaa.