sunnuntai 20. helmikuuta 2011

TIUKKAA TAISTELUA

Pohjois-Hämeen piirinmestaruuskisat 20.2.2011 Kangasala, Kyötikkälä.
Sarja miehet B-naru matkana 8km.
Kangasalan harjumaisemissa kiertävä erittäin mäkinen latureitti tarjosi haasteita kerrakseen. Tosin tämäntyyppinen jyrkkiä ylä ja alamäkiä sisältävä latuprofiili sopii minun hiihtotekniikalle paremmin kuin loivat pitkät nousut. Koira joutuu tosin tälläisessa maastossa kovemmalle koska
jyrkissä laskuissa se ei pääse huilaan vaan joutuu juokseen ihan äärirajoilla jottei hiihtäjä laske yli.
Eli yhteenvetona tämänpäiväinen kisa sujui yhteistyöllisesti tasapainoisemmin kuin viime viikonloppuna. Hiihtäjän suksi luisti hiukan paremmin ja tekniikka pysyi paremmin kasassa.
Koira ei vetänyt ihan samanlainen hullunkiilto silmissä mutta eka 4km lenkki sujui varsin mallikkaasti, toisella sitten simahdettiin mutta taisteltiin urheasti maaliin.
Päästiin lähtemään matkaan kisan viimeisenä koirakkona ja näin ollen pystyimme tekemään
ns. oman hiihdon kun ei tarvinnu vilkuilla olan yli mahdollisia takaa tulijoita. Sarjaamme osallistui 4 koirakkoa joista taisimme olla ainoita Pohjois-Hämeenpiirin edustajia joten eikös sitä voi melkein todeta että ollaan piirinmestareita (HEH,HEH). Virallisten sääntöjen mukaan palkintoa ei jaeta jos osallistujia on vähemmän kuin 3, joten se siitä jossittelusta.
Mutta ihan ilman palkintoja ei tarvinnut ladulta poistua, sijoitus 3/4.

2 kommenttia:

Susann kirjoitti...

Onnittelut Aku ja Miko !!

On se hyvä että ootte noin aktiivisia niin on mullakin jotain päivitettävää kotisivuille :D

Anna kirjoitti...

Onnittelut meiltäkin! Hyvää suoritusta pukkaa päivä toisensa jälkeen eikä koiran vaihdollakaan näytä olevan merkitystä :D Hienoa "työtä"!