sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

LAPINLAHTI SPRINT 17.3.2012

Taas on yhtä hienoa kokemusta rikkaampi. Käytiin viikonloppuna nimittäin Lapinlahdella katsastamassa miltä tuntuu hiihtää vetohiihtosprinttiä. Kyseessä oli VUL:n alainen epävirallinen sprintti kilpailu jossa ensin hiihdettiin aika-ajot ja niiden perusteella jaettiin koirakot välieriin jotka tapahtui yhteislähtönä. Molemmista välieristä kaksi parasta ja nopein kolmonen meni A-finaaliin ja loput B-finaaliin.

Hovawartteja mukana oli kaksi (Aku ja Alma), muut koirat B sarjassa oli Doppereita ja Malikoita. Dopperit on SPKL:n puolella A-sarjan koiria ja Malikat menee muutenvaan kovaa, joten tiedossa oli aika kylmää kyytiä :)

Aika-ajoissa jäätiin sijalle 9/10 ja näin ollen jouduttiin ensimmäisen välierän viimeiseen lähtöruutuun. Tero ja Alma sijoittui aika-ajossa kuudenneksi ja pääsivät starttaamaan toiseen välierään ruudusta kolme. Teron ja Alman A-finaali paikka kariutui kaatumiseen lähdössä, meidän mahkut meni ensimmäisessä ylämäessä jossa taitavammat hiihtäjät meni menojaan.

B-finaaliin Hovawartit joutui vierekkäisiin lähtöruutuihin 3 ja 4. Tavoite oli roikkua Alman ja Teron perässä ihan tosissaan mutta tiukassa taistelussa kävi pieni haaveri. Koitettiin vähän turhan tiukkaa ohitusta Dopperista jonka hiihtäjä kaatui ja koirien vetoliinat meni solmuun. Oli pakko pysähtyä ja irrottaa vetoliina. Jäätiin siinä rytäkässä viimeiseksi eikä ollut enää voimia hiihtää muita kiinni joten lopullinen sijoitus 10/10.
Tero ja Alma hiihti hienosti B-finaalin voittoon ja näin ollen heidän lopullinen sijoitus 6/10.

Kokemuksena aivan mahtava tapahtuma, toivottavasti saa jatkoa. Yhteislähtöä ei oltu koskaan kokeiltu mutta se ei Akulle näyttänyt olevan mikään ongelma. Muutenkin "äijä" toimi hienosti, ehkä jopa liiankin ahneesti kiilaili toisten hiihtäjien suksille :)

Alla vähän videon pätkää jotta lukijatkin pääsisivät hiukan tunnelmaan.


2 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Hurjan näköistä menoa!

Heini kirjoitti...

Tarvii vissiin vähän treenaa, jotta pääsis tohon draiviin :D