lauantai 6. huhtikuuta 2013

NÄIHIN KUVIIN, NÄIHIN TUNNELMIIN

Kaikki kiva loppuu aikanaan :(
Tällä kertaa tienpäähän tuli "Varjo projekti". Kuukausi sitten Varjon omistaja ilmoitti että koiran kuljetus järjestelyt on käyneet liian raskaiksi ja huhtikuusta alkaen ei myöskään aikatauluista johtuen voida projektia jatkaa. Suomeksihan tämä tietysti tarkoittaa että näytöt eivät riittäneet :D Eihän tuollainen 70km suunta treenimatka mikään ongelma ole jos oltaisiin matkalla MM-kisoihin :)

Sen verran sain omistajalta tingattua että päästiin lopettamaan hieno projekti arvoisellaan tavalla eli kolmeen kisastarttiin Janakkalassa.

Hauskanpidon lisäksi asetin päivän tavoitteeksi yhden tuloksen, ihan sama mikä tulos kunhan ei kaikilta radoilta tule hylkyä. Ohjaajan ekat startit kolmosissa, koirakon ekat kisastartit ikinä ja harvat treenimäärät huomioiden tavoite oli mielestäni haastava muttei mahdoton.

Aamun eka rata oli hyppyrata. Lähdössä oli vaikeuksia saada koiraa istumaan (mikä amatööri :))
mutta kun päästiin vauhtiin niin homma lähti sujumaan. Ikävä pieni arviointi virhe putken jälkeen ja koira lipsahti pituuden ohi, auts ! Se oli niin lähellä nollaa :(



 
 
 
No, vaikka tulosta ei ekalta radalta tullutkaan niin fiilis oli hyvä ja tsemppaus toiselle radalle alkoi.
Varjo tuntui lämpenevän kokoajan lisää ja lähtöjen kanssa oli suuria vaikeuksia. Kakkosradalla lähti hiipimään omia aikojaan ja A:n alastulolla ei malttanut pysähtyä kontaktille josta aiheutui ohjaajalle hieman ylimääräistä kiirettä.



 

 
 
Siinähän se tulos sitten oli ja kaikenlisäksi nollatulos, jipii !!! Sen verran kovia menijöitä oli mukana että tuolla vauhdilla sijoittui sijalle 13/63. Tavoite tuli siis saavutettua ja viimeiselle radalle lähdettiin vain nauttimaan. Tein rataantutustumisen jälkeen useita korjauksia ratasuunnitelmaani ja sehän ei tunnetusti ole kovinkaan viisasta. Radalta tuli hylky mutta tuo yksi jälkeenpäin muuttamani kohta meni hienosti. Ja koska päivästä jäi uskomattoman hieno fiilis niin en viitsi lukijoidenkaan tunnelmia pilata vaan julkaisen radasta ainoastaan tuon onnistuneen osuuden :D
 
 
 
 
 

 

 
Mahtava koira mahtava projekti ! Kiitos Varjo, kiitos Harri ! Sain kokea jotain mitä en ehkä koskaan enää tule kokemaan. Mieli on haikea mutta onnellinen ! Näihin kuviin, näihin tunnelmiin :)


2 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Onnea nollatuloksesta! Koira kuin koira ja nollia ropisee, vai miten se meni ;)
Harmi, että teidän yhteinen projekti loppuu!

Laura kirjoitti...

Hyvä hyvä ja harmi projektin päättymisestä. Varmasti ollut erittäin opettavaista!