sunnuntai 26. toukokuuta 2013

TUTTU JUTTU IKÄVILLÄ MAUSTEILLA

Viikonloppu Saarijärvellä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan :)
Perjantain menomatka sujui vielä leppoisasti ja perillä odotti uudenkarhea pieni järvenranta mökki.
Sauna lämpimäksi, lihat grilliin ja pari kylmää olutta. Ai että kun on harrastaminen mukavaa.

Yöllä sitten alkoi tuuri kääntyä. Palovaroitin herätti kahdesti syystä tai toisesta, oli niin korkeella ettei ylettyny repiin irti. Ei soinu onneks kauaa mutta herätti kumminkin. Ja aamulla vielä hieman ennen kellon soittoa löysi ampiainen tiesä mökkiin surisemaan.

No hieman siinä oli uninen olo kahvia juodessa mutta ei auttanu kun hypätä autoon ja suunnistaa kisapaikalle johon navigaattorin mukaan oli 23km. Ei ehditty kun ekaan risteykseen kun latauksen varotusvalo sytty auton kojetaulussa. Vähän matkaa eteenpäin ja hävis kaikki sähköt autosta mutta palautu lähes samantien ja moottori kävi. Pari kilsaa eteenpäin ja sama uudestaan mutta nyt sammu moottorikin. Hieno homma, kisapaikalle matkaa 13km ja ilmoittautumiseen aikaa 20 minuuttia.

No eipä hätiä puhelimet on keksitty ja järjestäjät olivat varsin ystävällisiä ja huolehtivaisia. Tulivat hakemaan meidät tienposkesta kisapaikalle ja kyyditsivät vielä viestimetsäänkin.

Viestimetsässä ei päivä yhtään parantunut. Tuttu juttu, Aku palasi takaisin B pisteeseen. Tälläkertaa tosin eteni jo sen verran että katosi näkyvistä ja tuomarin kanssa jo luultiinkin että sinne meni. Kisan jälkeen metsästä pois tullessa lähetin Akun uudestaan matkaan ja niinhän siinä taas kävi että koira juoksi ilman mitään ongelmia. Kisatilanteessa on nyt joku ongelma jota en ole keksinyt ?!

Auto asiaa olin ehtinyt aamupäivän aikana sen verran selvitteleen että kun saavuimme metsästä takaisin kisapaikalle niin Jyväskylästä tuli hinausauto joka toi samalla meille vuokra-auton ja vei mennessään Fordin Jyväskylään. Kaikki autokorjaamothan oli jo tuohon aikaan lauantaipäivästä kiinni joten täytyy odotella maanantaihin että pääsee selvitteleen koska mahdollisesti voisi lähteä hakemaan autoa Jyväskylästä. Hinausvakuutus meillä on mutta vuokra-auto maksaa 124€/vrk ja pelkäänpä ettei toi korjaamolaskukaan ole ihan halpa.

Ai että kun harrastaminen on mukavaa ...

1 kommentti:

Susann kirjoitti...

Harrastaminen on mukavaa mutta autoista ei oo ku haittaa ja rahanmeno taattu ! Harmijuttu tuo Akun juoksun tyssääminen, ei noiden koirien (eikä autojen) tekemisistä ja tekemästä jättämisistä aina ota selvää, eikun kohti seuraavia kisoja.