Ei ehtiny talvella treenaan video otosten liittämistä
niin jäi tämmönen pimeän puoleinen hiihto video lataamatta.
Aku on tuossa jo ehtinyt pari kierrosta vetämään mutta silti
Roopella tekee aika tiukkaa pysyä matkassa mukana.
Hiihtäjällä vain yksi sauva joten apuja pojat ei paljon saa :)
Videon nimeäminen ei näköjään ihan onnistunut :)
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
sunnuntai 15. toukokuuta 2011
SUNNUNTAIN STARTIT
Jos eilen aamulla kohelsi ohjaaja niin nyt siitä vastasi koira. En tiedä mitä Akulla oli oikein mielessä mutta jo toisella esteellä sukelsi putkeen väärästä päästä varsin selkeässä paikassa. Kaikki kontaktit keinu mukaanlukien jätkä paineli läpi ilman minkäänlaisia kontakteja. Puolenvälin jälkeen oli pakko keskeyttää koko rata ettei tule pahempaa haaveria.
D-hyppyrata sujui jo taas paljon mallikkaammin. Tosin rata oli niin vauhdikas että yksi hyppy jäi taas välistä ja kepeille menossa jälleen tokavälistä sisään. Tuohon keppien aloitukseen täytyy nyt näköjään paneutua ihan tosissaan. Treeneissä ongelma ei ole ilmennyt mutta nyt jo kolmas kerta kisoissa peräjälkeen, taitaa olla kisa tilanteessa liikaa vauhtia ?
Aamun C-radan jälkeen olin jo valmis syömään kisakirjan mutta tuo D-rata taas toi sen verran valoa tunnelin päähän, että eiköhän sitä laiteta ilmo Hoffimestiksiin 2.6.2011 :)

lauantai 14. toukokuuta 2011
LAUANTAIN AGI RADAT
Ulkokauden ekat agi startit takana, eikä ne ihan tuubiin mennyt.
A-radalla ohjaaja meni muuttamaan ratasuunnitelmaansa viimehetkillä ja se kostautui hirveänä sekoiluna. Ohjaus oli niin sekavaa ja muukin liikkuminen älytöntä ryntäilyä ettei Akulla ollut mitään mahkuja suorittaa rataa. Eli A-radalta hylky.
Väliajalla ohjaajan piti pitää itselleen pieni kurinpalautus ja miettiä tosissaan onko laji kertakaikkiaan sellainen ettei "polla" vaan yksinkertaisesti kestä?!
B-radalla päätettiin ettei ratasuunnitelmaa muuteta enää tutustumisen jälkeen ja hiukan tarkennetaan ohjausta. Ohjaaja hoiti tälläkertaa osuutensa huomattavasti paremmin mutta silti kaksi ikävää virhettä. Puomin alastulosta kontaktivirhe ja kepeillä koitettiin jälleen toka välistä sisään. Tuloksena 10 virhepistettä ajalla -1,03 sijoitus 10/33.
Huomenna otetaan vielä agi C-rata ja D-hyppyrata.

lauantai 30. huhtikuuta 2011
Hauskaa Vappua
Yleensä Vappu alkaa "simalla" ja tippaleivillä mutta tänä vuonna otettiin toisenlainen lähestyminen työväenjuhlaan. Aamuherätys 6.30 nopeat aamutoimet, varusteet kasaan ja 7.30 auton nokka kohti Janakkalaa. Ohjelmassa siis VUL:n sulanmaan vetokisat järjestävänä seurana Hämeenlinnan Seudun Vesipelastuskoirat. Akun kanssa oltiin ilmoittauduttu miesten polkupyöräluokkaan matkana 5km.
Aikaisesta aamuherätyksestä johtuen jouduimme jälleen pärjäämään ilman huoltojoukkoja joten kuva materiaalia ei tällä kertaa ole tarjolla.
Eikä kyllä olisi ollut paljoa kuvattavaakaan jos ei lasketa radanvarteen uuvahtanutta merkkiväristä hoffia :)
Näin siinä tosiaan tälläkertaa kävi että jouduimme keskeyttämään kisan n. 3,5km kohdalla ja Aku "pääsi"
loppumatkan huoltoauton kyydissä maaliin.
Tiedä sitten oliko syynä liian kova alkuvauhti (= ohjaajan uusi pyörä), suhteellisen lämmin keli vai onko tämä pirun kevät laihis vienyt mehut koirasta :D
No jokatapauksessa nyt korkataan kuohuviinit ja aletaan juhlimaan, oli syytä tai ei.
JA JOS ON "ÄSSÄLÄISIÄ" KUULOLLA NIIN NYT ON VAHVISTETTU SE KOIRAUINTIKISOJEN AJANKOHTA 11.-12.6.2011, SAADAANKO JOUKKUE KASAAN ?

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
KEVÄT LAIHIS
Hienoo kun tulee kesä mutta tää välivaihe on tylsä kun ei pääse enää hiihtään ja silti pururadat on vielä niin lumessa ettei pääse kunnolla juokseen.
No päätettiin Akun kanssa ottaa vähän lisää agi tunteja ja ilmoittauduttiin sellaiselle kerran kuussa kurssille. Kurssia vetää alkeiskouluttajamme Anne Huittinen.
Anne on tiukka "täti" joka ei selityksiä kuuntele ja vaatii ohjaajalta ja koiralta täyttä panostusta.
No tällä kertaa Anne sitten puuttui Akun hieman laiskaan liikkumiseen ja rimojen pudotteluun ja määräsi pojan laihdutus kuurille :) Ei auttanut vaikka yritin selittää meneillään olevasta "massakaudesta"/ voiman hankinnasta vetokisoihin.
Toukokuun treeneissä täytyy kuulemma kylkiluut tuntua SELVÄSTI!
Ja kun Aku joutu laihikselle niin saman kohtalon sai kokea myös Roope. Veteraani onkin ollu melko ihmeissään kun on jäänyt kahden viikon aikana ilman aamu ruokaa useammin kuin kohta kahdeksan elin vuotensa aikana. Onneksi ohjaajaa ei laitettu puntariin :)

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011
"PASKA" REISSU JYVÄSKYLÄÄN
26.-27.3.2011 Jyväskylän JAT hallilla agi kisoissa Neljä lähtöä eikä yhtään nollaa taaskaan mutta otsikko viittaa silti enemmän ohjaajan mahatautiin :) A rata = hyl, B rata = 10 + yliaika, C rata = 5 (sijoitus 5/?), D rata = hyl A radalla yksi riman pudotus ja lopussa pieni herpaantuminen jonka seurauksena juostiin ohi kahdesta viimeisestä hyppyesteestä. B rata oli ehkä viikonlopun parasta tekemistä mutta harmittavasti kepeille menossa löydettiin oikea keppiväli vasta kolmannella yrittämällä siitä kymppi ja aikaa tuhraantui. C rata oli sijoituksellisesti paras. Rimakorkeus 60cm tuotti kuitenkin ekalla hypyllä pudotuksen joten se siitä nollasta. Tosin täytyy myöntää että tuomarilta jäi huomaamatta aika räikeä kontaktivirhe. D rata lähti ihan hyvin mutta aan alastulolta kontaktivirhe ja melkein heti perään ohjaaja unohti radan ja ohjasi koiran keinun sijasta puomille :) Kokonaisuutena suoritukset hieman verkkaisia mutta tälläkertaa koira pysyi ohjauksessa. Paikallinen lahjomaton kenttävirkailija (Anna) antoi kyllä hieman palautetta meidän kontakteista, täytyy varmaan yrittää keksiä niille jotain :) Ratojen jälkeen päästiin vielä osallistumaan Keski-Suomen Hoffien tottis treeneihin, jotka pidettiin hallin viereisellä parkkiksella. Kiitos siitä Annalle, Siukulle ja muulle treeni porukalle.
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
LOMAILUA
Tällä kertaa ei vietetty perinteistä mökkilomaa
vaan laiskoteltiin kolme päivää kylpylähotelli
Rauhanlahdessa, Kuopiossa.
Ihan kivaa vaihtelua ja helppoa lomailua.
Ihmiset lutrasi kylpylässä ja nautti ravintolan
antimista. Koiruudet kirmasi Kallaveden jäällä
narupallojen perässä komeassa kevät säässä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)