perjantai 30. toukokuuta 2014

Roope 11 ja FMBB

Taas on juhlittu synttäreiden merkeissä kun Roopelle tuli keskiviikkona täyteen 11 vuotta !





Torstaina suunnattiin auton nokka kohti Tuusulaa jossa pyörähti käyntiin Belgianpaimenkoirien MM-kisat. Mondioring kehässä luokka 1:ssä oli kaksikin meidän treeniryhmän edustajaa joiden puolesta saimme jännätä. Valitettavasti suorituksiin mahtui pari pientä virhettä ja näin mitalit karkasivat Venäjälle ja Ranskaan. Alla Jossun ja Hönön suoritus jolla irtosi sija 7 (181,5/200p).
Ilman tuota eteenlähetyksen epäonnistumista olisi mitali ollut hyvin todennäköinen.


 
 
 
 
 
 
 
Nähtäväksi jää pääseekö Pelle joskus näihin karkeloihin :)
 
 
 
 
 
 

maanantai 28. huhtikuuta 2014

NAUTISKELUA

Ollaan otettu rennosti ja nautiskeltu kevään "helle" päivistä. Roopen kanssa nautitaan ajatuksella, tehdään kun vielä pystytään.

Uimahallissa.





Uinnin jälkeen maistuu tietysti jäätelö.



Nuoriso ei jaksa pelkästään maata auringossa.



Kaksi viikkoa vielä Karoonan kesäleiriin, tuskin maltetaan odottaa.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

UUTEEN NOUSUUN

Viimeiset viikot on mennyt vanhoja muistellen ja sieltähän sitä on tullut aimo annos uutta intoa.
Pari viikkoa sitten saapui postissa hoffi-lehti jossa oli perinteiseen tapaan listattu viimevuoden kymmenen parasta hovawarttia viidessä eri kategoriassa. Aku mahtui top kymppiin peräti kolmessa eri luokassa. Valjakkohiihto 3/10, agility 7/10 ja PK-lajit 9/10.

Viimeviikolla kun vielä käytiin pokkaamassa Pohjois-Hämeen Kennelpiirin vuosikokouksessa valjakkohiihdon piirinmestaruus 2013 pysti niin johan alkoi mieliala muuttua :)






Pienenä lisä palkintona pihaan ilmestyi "uusi" kulkupeli joten nyt ei ole harrastaminen kulkemisestakaan kiinni.




Viikon päästä suunnataan auton nokka kohti pohjoista ja käydään Levillä suksimassa talven viimeiset vetolenkit. Siihen asti nautitaan keväästä ja harrastellaan taas hyvällä fiiliksellä.



Pientä varjoa paisteeseen aiheuttaa Roopen entisestään raskautuva hengitys johon jouduttiin viikolla aloittamaan "astma" lääkitys. Mutta eihän se tietysti mikään ihme ole kun vanhus yrittää väkisin pysyä juniorien perässä ja välillä vähän edelläkin :)

lauantai 1. maaliskuuta 2014

YLLÄTYS VIERAITA

Kahden yrittäjän ja kolmen koiran taloudessa ei kauhean usein jää aikaa vieraiden vastaanottamiseen, varsinkaan yllätys vieraiden. Tällä kertaa kuitenkin satuimme olemaan kotosalla kun pari nälkäistä kulkijaa poikkesi ohikulkumatkalla Lempäälän perukoille. Muuten oikein mieluisia vieraita mutta normaaliin "naisten tapaan" keksivät tikusta asiaa, blogi päivittämättä eikä kämpässä ole edes verhoja :D

Hämäläiseen äijä tyyliin vastaan, tässä teille päivitystä verhot voitte ommella itse !

Lumenpuutteesta johtuva talvimasennus on tosiaan jatkunut mutta ei täällä aivan toimettomana olla istuttu. Kati ja Pelle on käynyt hakemassa eväitä yhteiseloon Piispasen Kirsin koirajumpasta ja muuten ollaan touhuiltu seuraavasti.


Roopen liikuntaa on jouduttu hieman keventämään ja aivojumppaa on tehty rennolla otteella. Tässä avustajana kummityttö Heini, HÄH:n rallytoko treeneissä.




Pelle pääsi kokeilemaan valjakkohiihdon ihanuutta Jämin hiihtoleirillä 22.2.-14. Pikkasen täyty junioria ohjeistaa ettei ollu Akun villoissa kiinni kokoaikaa :)


                               
 
 
Kotimetsän suosikki on "kuka löytää" leikki johon kaikki osallistuvat kovalla innolla.



Pellen kanssa aloitettu myös "montsussa" tarvittava pillitreeni, irroitus ja luoksetulo / pysäytetty hyökkäys.




Kaikki yhdessä tekeminenhän on tietysti tosi kivaa mutta totuuden nimissä täytyy kyllä todeta että lepohetket ne vasta tekee "eetvarttia" :D

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

KINKUN SULATTELUA

Muutaman päivän murjotuksen jälkeen oli väännettävä ajatusmaailma taas ympäri ja alettava nauttimaan niistä asioista mistä pystyy, sitä lunta kun nyt ei vaan ole eikä taida ihan heti tullakkaan.
Vesisateen hetkeksi tauottua oli mitä otollisin aika käydä muistuttelemassa koirille viestin saloja.
Tällaiset yhteistreenit ei tosin oikein palvele kuin Roopea mutta ei kai sitä aina kannata niin vakavissaan ottaa :)
 
 
 

Sen verran oli jo juoksumatkaakin että tätä päivitellessä on talossa aika hiljaista porukkaa !

tiistai 24. joulukuuta 2013

SYNKKÄÄ, MÄRKÄÄ, KURAISTA JOULUA !

Kylläpä oli ilo lumesta lyhytaikaista ! Nyt sitten kärvistellään täällä kuran ja sateen keskellä, mikä joulu se tällainen oikein on ? Työkiireiltä ei ehtinyt lähteä pohjoiseen joten kai se on vaan kestettävä.
Onneksi hyvä ruoka edes vähän paikkaa turhautumista.



Kiltisti ollaan oltu ! Avataanko nyt lahjat vai syödäänkö ensin ?

lauantai 7. joulukuuta 2013

LUNTA

Jipii ... vihdoin loppui pimeys kun maa peittyi lumeen. Kummasti tuli lisää virtaa vaikka isäntä meinaakin hukkua töihinsä. Viikolla käytiin HÄH:n yhteislenkillä ja samalla vähän potkuteltiin kicksparkillakin.



TÄÄ ON MEIRÄN PIHA, TERVETULOA (jos uskallat) !


Pelle on ottanu aika harppauksen korkeutta ja hammasrivikin alkaa olla vaihtunut.
Hyvin on yhteiselo edelleen sujunut ja nykyään pojat on työpäivätkin samoissa tiloissa.

Ei iloa ilman surua. Pellen emä jäi viikolla auton alle sillä seurauksella että hienon koiran elämä päättyi aivan liian aikaisin :(