perjantai 20. heinäkuuta 2012

SASTAMALA JÄLKIKOE

Käytiin Akun kanssa torstaina iltakokeessa Sastamalassa. Koe aloitettiin jälki osuudella jossa Aku näytti heti parasta osaamistaan. Janalla edettiin suoraan ja vauhdikkaasti, oikea suuntakin löytyi heti. Tiheästä aluskasvillisuudesta huolimatta kepit nousi hienosti ja kulmissakin pysyttiin hyvin jäljellä. Jäljeltä täydet 170 pistettä.

 Esineruutu ei mennyt ihan ongelmitta :) Aku poimi ruudusta kaikki kolme esinettä, välillä suussa oli kaksikin kerralla mutta ei olisi millään halunnut tuoda niitä ohjaajalle. Tälläkertaa ohjaajan hermo kuitenkin piti ja pienellä lisäkäskyllä saatiin loppujenlopuksi tuomarille asti tarvittavat kaksi esinettä. Hieman yllätyin kun tuomari ei tästä sekoilusta vähentänyt kuin 3 pistettä, eli esineruudusta 27 pistettä ja kokonaisuudessaan maastopisteet 197.

Viimeisenä sitten se meidän akilleen kantapää eli tottis. Hoffileirillä lupasin kasvattajalle että napataan 74 pistettä. Siihen ei valitettavasti hyvästä yrityksestä huolimatta ihan päästy. Suorituksessa oli paljon hyvää ja taisi joku liike mennä erittäinhyvinkin. Tasamaa noudossa paketti hajosi mutta onneksi hyppynouto oli parempi ja estenouto jo ihan ok. Liikkeestä istumisessa ja seisomisessa tuli väärät asennot.
Kaikkien vaikeuksien jälkeen kuitenkin 71 pistettä, eli saimme tuloksen !!!
Yhteispisteet 268 jää harmittavasti 2 pistettä tuosta ykköstuloksen rajasta mutta koulutustunnus JK2
komeilee tästälähin koiruuden nimen edessä. Sitä lähdettiin tältä kesältä hakemaan ja se saatiin joten täytyy olla tyytyväinen.

Nyt sitten jätetään jälki hommat vähemmälle. Lomaillaan pari päivää ja sitten otetaan pikakurssi tokoa jotta kehdataan näyttäytyä Tervakoskella 29.7.2012. Syksy panostetaan viestiin ja pikkuhiljaa aletaan myös valmistautua ensitalven hiihtokoitoksiin.

Hyvää kesälomaa (niille joilla on) !

T: Miko ja JK2 Karoonan Samooja

7 kommenttia:

Susann kirjoitti...

Isosti ONNEA Aku ja Miko, hieno saavutus :)

Heidi kirjoitti...

Aivan huippua! Isot onnittelut teille!

Heini kirjoitti...

Kyllä se tottiksen kanssa joskus natsaa! Mahti koirakko, onnea tuloksesta! Nähdään viikon päästä tollotokossa ;D

Mervi Savolainen kirjoitti...

Hienoa, pojat!
Onnittelut molemmille :)

Blondi ja Tosiblondi kirjoitti...

Isot onnittelut koularista! Ensi vuonna sitten sinne kuninkuusluokkaan :)

t. Lili & Heri

Luumuilija kirjoitti...

Wautsi!! Oikein paljon onnea taitaville! :)

Anna kirjoitti...

Onnea! Upeeta mahtavaa! Kyllä te vaan ootte ahkeria!