sunnuntai 3. helmikuuta 2013

PAKKOLEPOA JA AGI TRILLERI

Hiihto innostus meni viimeviikolla ilmeisesti vähän yli ? Torstain treenien jälkeen kun oli kaksi ontuvaa koiraa. Roopellahan tuo on ihan normaalia mutta nyt ontui myös Aku. Kun molemmat ontui vielä lauantainakin niin tein pikahälyytyksen hierojalle. Monika kävi sunnuntaina tarkastamassa poikien kunnon ja hieroi paikat vetreiksi. Onneksi selvittiin hieronnalla, hiukan jo ehdin säikähtää onko jotain oikeesti rikki. Luvattiin Monikalle ottaa muutama päivä ihan hissukseen ja siitähän se idea sitten lähti :) Maanantaina oli nimittäin viimeinen ilmo päivä 3.2.-13 Lempäälän agi kisoihin. En ollut meinannut osallistua kun Aku on ollut hieman jäykkänä tuosta hiihtämisestä mutta nyt kun tuli pakollinen lepo niin ehkä agikin voisi kulkea. Tänään sitten mentiin viikon huilailun jälkeen kisaamaan ja siitähän tuli melkoinen jännitys näytelmä :) A-radalla vauhti ei ollut ihan parhaimmillaan mutta työskentely oli varmaa ja hyvällä tsempillä vedettiin maaliin asti, jes nolla. Koira autoon ja takaisin halliin jossa ensimmäinen tuttu kysyi että mistä tuli vitonen ? TÄH ! Emmä mitään virhettä huomannu, onneks ei tullu tuuletettua kovin näkyvästi :) Pienen selvittelyn jälkeen sain kuulla että pituuden viimeinen palikka oli kaatunut :( Täytyy sanoa ettei ollu kovin hyvä fiilis. Hetken kun olin jo kuvitellut että nyt se kolmosiin nousu tapahtuu. No eihän siinä auttanut kun ruveta kokoomaan itseään B-radalle, uutta yritystä sisään. B-radan tutustumisessa päätin elää vähän riskillä ja vaihdoin pari valssi kohtaa persjätöiksi, jos sillä sais vähän lisää vauhtia. Taas homma sujui hienosti. Tuomari Kari Jalonen oli tehnyt molemmille radoille ärsyttävät kiihdytykset puomille, ei hyvä juttu meille. Tällä kertaa kuitenkin ohjaajan jalka liikui sen verran rivakkaan että kontaktit hoidettiin kunnialla molemmissa päissä. Nyt uskalsi jo hieman tuulettaa, ei varmaan tullu virheitä ja vauhtikin oli sitä luokkaa että pakko mennä alle. Taas koira autoon ja takaisin halliin seuraamaan miten muut koirakot hoitaa osuutensa. Pitkään oltiin tuloslistalla kolmantena mutta viimeinen koirakko tiputti meidät neljänneksi. Ajattelin ettei sen niin väliä vaikkei palkinnoille päästä saadaan kuitenkin se serti. Kävin siinä ostamassa juhla kahvit ja samalla kiitin entistä kouluttajaa Annia. Anni siinä sitten kysäisi että oliko tarpeeksi koiria ? Siis täh ? Selitti sitten että kakkosessa tarvii olla tietty määrä koiria (epäili että 20) jotta neljänneksi jääneen nolla lasketaan nousunollaksi. Siis mitä, eihän tää nyt näin voi mennä :( Ei maistunu kahvi enää ! Koiria oli ilmoittautunut 22 mutta nousiko edelliseltä radalta joku jo kolmosiin ja oliko peruutuksia ?! Hävittiin kolmoselle 0,09 sekunttia ja jos nyt joku tulee sanoon että koiria oli vain 19, teidän nollaa ei noteerata niin todennäköisesti tossut lentää hallin seinästä läpi :) Mites siinä sitten kävi ... ... tarina jatkuu. Tässä ystävällisen katsojan kuvaama video Vieläkin oli hiukan tuollaista pomppimista tuo Akun meno mutta etenemisnopeus silti 4,02 m/s, tähän täytyy olla tyytyväinen :) Ja jottei arvon lukijat menetä täysin hermojaan ja tee hätäisiä johtopäätöksiä niin päästän teidät piinasta = TULIHAN SE SERTI !!! Koiria oli 22 kpl,ainakin niin lukee papereissa :D

5 kommenttia:

Heini kirjoitti...

Pisti vissiin vähän harmittamaan? :) Voin kuvitella fiiliksen.

Hauska ajatus kuitenkin, että agi olisi lepotauon kiva harrastus. Teillä on asenne kohdillaan!

Aku kirjoitti...

Oli niin jännää että piti vähän kiusata lukijoitakin, sorry Heini :D

Susann kirjoitti...

No tulihan se selvennys vihdoin, pientä kaivelua vaati :D
Vaan olihan mahtava vuoden aloitus ! Paljon Onnea sertistä ja noususta kolmosiin, ootte hyviä !

Laura kirjoitti...

Onnea Aku ja Miko! vai Miko ja Aku, kumpi mahto taas viedä ja kumpaa :D

Aku kirjoitti...

Heh, heh Laura. Tämä on sitä yhdessä harrastamista parhaimmillaan = molemmille hiki :D

Koitan tuon projektikoiran kanssa sitten vähän eri tyylillä = liian nopee vedätettäväksi.