Viikon "kesäloma" Haminan Kannusjärvellä takana päin ja taas on aika palata arkeen ja aherrukseen.
Univelkaa kavennettu, ulkoiltu, saunottu ja pari kirjaakin tuli luettua ja tietysti myös vähän kisailtua.
|
Tukikohtana toimi Koskisen tilan Timola
|
|
Vanha herra porskutti "nuoruuden innolla" niin ettei paremmasta väliä :) |
|
Ja Pelle olis kolunnut pusikoita yötämyöten. |
Kolme vuotta sitten samoiltiin samoissa Portimon polun maisemissa. Tarkastakaa vaikka itse 2011 päivitys, ihana viikko.
Eikä loistavia maastoja viitsinyt jättää ihan pelkkään jolkotteluun eli pitihän sitä pienet jana treenit ottaa.
|
Aku janalla. |
|
Pellekin alkaa jo ymmärtää ettei se jälki lähde ihan nokan edestä. |
|
Melkein kuin veljekset. Ainakin kieli on yhtä iso :D |
Valitettavasti paluu arkeen koettiin myös lauantain Hovawarttien PK-mestiksissä. Edellisen viikonlopun piirinmestaruus hopea vaihtui tuloksettomaan mestaruus taistoon. Voimat ei vaan riittäneet kahteen perättäiseen kisarypistykseen ja viikon "lomailuun". Vielä kun aamun arpa heitti meille melko hurjan jälkiosuuden josta koira vielä jotenkuten selviytyi vaikka ohjaajan kunto meinasikin pettää. Tottis kentällä oli täysin väsähtänyt koiruus joka kaiken lisäksi päätti vähän hauskuuttaa yleisöä juoksusta seisomisessa (hiippaili perässä). Jälkeenpäin ajateltuna ainoa pelastus olisi voinut olla TEAM KAROONAN poissaololla loistavat kilpakumppanit ja kannatusjoukot !!!
1 kommentti:
Hienoa että olitte edustamassa Karoonan jengiä, kiitos siitä ja hyvästä yrittämisestä :)
Joo ja oltais me tultu kannustusjoukkoihinkin mut ku meillä ei oo vielä sitä edustusasua, jospa ens syksynä olis edes Heidin kutomat pipot kun mun huppariprojekti vain venyyyyyy..
Lähetä kommentti