keskiviikko 21. lokakuuta 2015

PELLEN PK AVAUS KEMISSÄ

Heh heh, taas karkas vähän mopo käsistä ! Piti lähteä Kemiin asti katsastamaan Pellen koevalmius.
Pari kuukautta sitä tuli tossa pähkäiltyä ja kun ei lähemmäksi viestikisoja järjestyny niin päätettiin lähteä vähän reissun päälle.

Melkoinen seikkailuhan siitä sitten tulikin. Perjantaina töitten jälkeen liikkeelle ja ensimmäiseksi yöksi Raaheen. Lauantaina käytiin tsemppaamassa rintasyövän kanssa taistelevaa serkkutyttöä ja palvelutaloon joutunutta mummoa. Siitä sitten toiseksi yöksi Kemiin ja sunnuntai aamuna kisoihin.

Aloitettiin viestiosuudella jossa oli mukana 3 voittajan koirakkoa ja 2 alokas koirakkoa. Arvonnassa saatiin numero 4 eli heti voittaja koirakoiden perään. Oltiin jo seuraamis viivalla valmiina siirtymään lähtöviivalle kun toisena lähtenyt koira palasi metsästä radan oikealta puolelta takaisin B-pisteelle. Hiukan Pelle oli ihmeissään kun jouduin seurauttamaan sen toisen koiran ohi ennenkuin koiran omistaja sai kutsuttua koiran luokseen. Mitään isompaa vaikutusta tuosta ei meidän suoritukseen ollut. Pelle odotti hienosti lähtölupaa ja käskystä säntäsi matkaan. Viimeisen koiran lähdettyä matkaan odottelimme minuutin verran ja lähdimme siirtymään kohti C-pistettä. Ei keritty kovinkaan pitkälle kun takaa radalta kuului muutama haukahdus ja hetken kuluttua viimeisenä lähtenyt koira kirmasi takaisin Pelle perässä. Viesti on kyllä hieno laji, ikänä ei tiedä mitä matkalla sattuu :) Voi vain arvailla oliko riistaa liikkeellä vai loppuiko vaan usko etenemiseen.

Pettymyksestä huolimatta päätettiin suorittaa kisat kunnialla loppuun asti joten seuraavaksi esineruutuun.
Ruudussa Pelle eteni aavistuksen enemmän jäljestämällä mitä harjoituksissa mutta esine kuitenkin löytyi ihan hienosti. Hieman oli outo ja hankala esine (kaulanauha) joka pääsi tippumaan luovutuksessa. Koira kuitenkin nosti heti esineen uudestaan joten tästä vain yksi piste menetys (29/30p).

Tottikseen ei osallistunut kuin 3 koirakkoa joten jouduttiin kierrätykseen voittajaluokan koirakkojen kanssa.
Aloitettiin paikkamakuulla ja siitä huili vuoroon ja sitten vasta suorittamaan. En tiedä painoiko viestiosuuden epäonnistuminen vai rankahko viikonloppu mutta aivan ei viretila ollut parhaimmillaan ja pientä paineistumista oli koirassa havaittavissa. Tämä näkyi heti kentälle menossa ja seuraamisessa. Jäävät liikkeet meni kuitenkin hienosti ja noudot on Pellen parasta osaamista. Hieman yllättäen myös eteenlähetys onnistui ja maahan meno oli jopa omastakin mielestä upea. Päivän tuomari tykkäsi meidän suorituksestamme enemmän kuin olisi ehkä pitänyt mutta emme jättäneet protestia vaan kiitimme ja kumarsimme kun tuomarilta heltisi 97/100p.

Olihan tuo paluumatka melkoisen pitkä mutta yllättävän vähän jäi viestiosuuden epäonnistuminen harmittamaan. Kaksi osioo kolmesta meni kuitenkin hienosti ja käynti serkkulikan luona antoi melkoisesti perspektiiviä elämän oikeesti tärkeisiin asioihin.

Ei kommentteja: