Lauantaina 28.9.-13 kisailtiin hoffien PK-mestaruuksista Siilinjärvellä.
Akun kanssa osallistuttiin JK3 luokkaan, päälimmäisenä tavoitteena koulutustunnuksen saaminen.
Jälkikoirakot aloittivat urakkansa maastolla ja meille arpa toi jäljen numero 1.
Aku lähti janalta hyvin, nosti jäljen hieman oikealle koukkaamalla mutta korjasi välittömästi vasemmalle. Ajoi jälkeä erittäin hyvin ja innokkaasti. Jopa piikki kulmat oli selvästi havaittavissa.
Keppejä nousi 5 eli yksi jäi johonkin matkalle, muuten oikein hyvä suoritus.
Pienen huilin jälkeen oli vuorossa esineruutu. Monen näköisiä ruutuja on tullut vastaan mutta tämä vei kyllä voiton kaikista. Kivikkoinen ylärinne jossa koira ei kertakaikkiaan voinut liikkua vauhdilla.
Onneksi hoffi ei ole mikään "pääkkö" säntäilijä, muuten olisi voinut käydä pahastikkin. Aku sai kaivettua kivikoiden kätköistä kaksi esinettä ennen ajan umpeutumista. Olosuhteet huomioiden olin tähän varsin tyytyväinen vaikka työskentelypisteet jäivätkin melko alhaisiksi.
Viimeisenä vuorossa sitten tottis. Koira näytti jo melko väsyneeltä ja yritin vähän herätellä kaveria kentän ulkopuolella. Tai siis eihän se oikeastaan mikään kenttä ollut, laskettelurinteen ala-asema.
Aku näytti jo hieman piristyvän mutta pitkä istutus tuomarin räpeltäessä papereitaan lässäytti koiran vireen taas totaalisesti. Seuraaminen oli taas kaameaa sontaa. Pieniä heräämisiä siellä täällä ja sitten taas totaalisia nukahduksia ja ruohon haistelua. Liikkeet meni oikein mutta hitaasti, luoksetulot ihan ok. Tasamaa nouto ok, hyppynoudossa pureskeli kapulaa ja sitten se päivän lopullinen niitti.
Estenoudon luovutuksessa tiputti kapulan ohjaajan jalkoihin ja alkoi haistella taas ruohoa. Nostin kapulan kun oli ihan jaloissa ja käskytin koiraa sivulle, ei reaktiota. Käskytin uudestaan, koira meni maahan. Mielessä kävi palauttaa kapula telineeseen ja jatkaa eteenmenolla mutta tuomari käski antaa kolmannen sivulle käskyn. Kolmannella sivulle käskyllä Aku rupes ihmetteleen että mihinkäs se kapula oikein hävis, eikä edelleenkään siirtynyt perusasentoon. Tuomari tulkitsi tämän tottelemattomuudeksi ja ilmoitti hylkäävänsä meidän koko suorituksen :(
Kaikkea on tullut koettua mutta olihan tuo taas yksi pohjanoteeraus. Jos nyt oikein yltiöpositiivisesti haluaa asioita ajatella niin nyt on kaksi kolmosen jälki koetta takana. Toinen kosahti maastoon toinen tottikseen eli molemmat on teoriassa mahdollisia kunhan saa onnistumiset osuun samalle päivälle :)
1 kommentti:
Minä jo ihmettelin tulospalvelua, että mitä p*skaa siellä on tapahtunut..
Mut hyvä jälki, siitä onnittelut! :)
Lähetä kommentti